Olen vuosia ollut innoissani Halloweenista. Olen muutamia kertoja järjestänyt Halloween- aiheiset kutsutkin. Viime vuosina olen tehnyt Halloween-teemaisen kakun. Tässä on tämän vuoden kakku.

1258-normal.jpg

1260-normal.jpg1261-normal.jpg

Kakussa maistuu vahvasti laksitsi ja salmiakki, sillä täytteenä on Kinuskikissan blogista tuttu ohje, Hopetoffeetäyte. Vahvistin makua laittamalla mukaan levyn salmiakkisuklaata.

Kakkupohja on yksi klassikoistani, suklaakakku. Se on toimiva sellaisenaakin, mutta toimii erinomaisesti myös täytekakun kakkupohjana. 

Tein kakun koristeet sokerimassasta. Haamu on valkoista sokerimassaa, kiinnitin silmät sokerikuorrutteella. Värikäs kuorrute olisi toiminut silminä sellaisenaankin, mutta laitoin siniset sokerihelmet. Kurpitsa on appelsiinin makuista sokerimassaa, jota olen käyttänyt myös lehtien teossa. Osa lehdista on suklaan makuista sokerimassaa, loput suklaasokerimassan ja appelsiinin makuisen massan seosta, sillä halusin lehtiin värivaihtelua.

Kakun kuorrote on mustaa sokerimassaa. Kiinnitin sen kerroksella harmaaksi värjättyä kermavaahtoa. Samaisesta kermavaahdosta pursotin kakun reunaan harmaita kermakukkia.